Arvot ja työt

Työhön liittyen olen julkaissut ammatilliseen koulutukseen ja opettajankoulutukseen liittyviä julkaisuja. Kansainvälisyys on täkeää kaikessa oppimisessa, sillä opimme paljon toisilta. On aina hienoa, jos pystymme myös jakamaan jotain omasta osaamisestamme toisille. Opiskeluaikana kuuluin elokuvakerhoon. Nyt kerhotoiminta on hiipunut, mutta yhä käyn mielelläni elokuvissa. Ehkä olen vuosien varrella oppinut katsomaan elokuvia monesta näkökulmasta; näytteleminen, ohjaus, musiiki, leikkaus, dramaturgia… Kun en osaa piirtää tai maalata niin valokuvaus on tärkeää. Tulen jakamaa kuvia myös tällä sivustolla. Rauhoitun luonnossa, patikoimassa, olemalla liikkeessä tai tekemällä metsätöitä. Meillä on kesämökki keskellä metsää järven rannalla. Ei sähköjä eikä juoksevaa vettä. Mutta pari pientä aurinkopaneelia on, lähdekaivo ja takka.
Ohessa on kuva Italian Pompeijista. Taustalla häämöttää Vesuvius.